
Nautitaan kaikista vuodenajoista!
Puheenjohtajan terveiset
Hyvät Vaasan seudun senioriopettajat!
21.1.2025
Oikein hyvää alkanutta vuotta teille kaikille!
Vuosi 2025 on Opetusalan seniorijärjestömme juhlavuosi, OSJ täyttää 50 vuotta.
Juhlan kunniaksi vuoden teemalla ”Juuret ja siivet” julistettiin Senioriopettajalehden viime numerossa 5/2024 runokilpailu!
Meillä on iso järjestö. Meitä jäseniä on n. 19 000, yhdistyksiä on eri puolilla Suomea 67 ja aktiivisia toimijoita kuten puheenjohtajia, sihteereitä, hallituksen jäseniä ym. yli 250. Yhdistykset toimivat pääsääntöisesti aktiivisesti. Joitakin on jouduttu lakkauttamaan, koska puheenjohtajaa eikä muita toimijoita ole löytynyt. Yhdistykset muodostavat alueita ja jokaiselta alueelta on edustaja OSJ:n hallituksessa, joka toimii samalla myös OAJ:n senioritoimikuntana. Meidän alueemme muodostuu Keski-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan yhdistyksistä, joita on yhteensä 11. Itse olin alueen edustajana hallituksessa kauden 2021-2023, seuraavan kauden 2023-2025 eli tällä hetkellä edustaja on Keski-Pohjanmaalta Kokkolasta. Keväällä järjestön vuosikokouksessa valitaan uusi hallitus. Olemme sopineet vuorotteluperiaatteesta eli kauden 2025-2027 edustajamme tulee olemaan Etelä-Pohjanmaalta Seinäjoelta. Järjestön nykyinen puheenjohtaja Pekka Koskinen on meidän alueeltamme Kurikan senioriopettajista. Kevään vuosikokouksessa valitaan hallituksen lisäksi uusi OSJ:n puheenjohtaja tulevaksi nelivuotiskaudeksi. Ehdokkaat esitellään seuraavassa Senioriopettajalehdessä, joka ilmestyy 17.2. Lehdestä, OSJ:n kotisivuilta ja Facebookin OSJ Paikalliset – ryhmästä on hyvä seurata järjestömme ja eri yhdistysten toimintaa.
Tänä vuonna ei järjestetä valtakunnallisia senioriopettajapäiviä. Talousarviossa varatut rahat ohjataan alueellisiin 50-vuotisjuhliin. Meidän ohjelmallinen juhlaruokailumme järjestetään toukokuussa 7.5. Seinäjoella. Juhlasta tulee tarkempaa tietoa, kunhan suunnittelu etenee. Kannattaa kuitenkin jo merkitä päivämäärä kalenteriin. Toinen merkittävä päivämäärä on 12.8. Lapuan senioriopettajat ovat kutsuneet silloin meidät Vaasan seudun senioriopettajat elokuiselle kulttuuriretkelle Lapualle.
Jäsenkirjeestä näette yhdistyksemme kevään tapahtumat. Toivon, että löydätte sieltä itsellenne sopivaa ohjelmaa. Ilahduttavasti olitte syksyn toiminnassa mukana. Monien tapaamisten aihe on tullut teiltä jäseniltä ja toiveita otetaan aina vastaan. Hallituksen jäsenistä kukin vuorollaan järjestää näitä tapahtumia. Meidän työtämme helpottaa kovasti se, että te olette tarkkoja ja noudatatte viesteissä olevia ohjeita. Tapahtumiin ilmoittaudutaan tiettyyn päivämäärään mennessä viestissä mainitulle henkilölle ja mahdolliset peruutukset myöskin hänelle. Tapahtumien osallistumismaksut suoritetaan yhdistyksen tilille ilmoitettuun päivämäärään mennessä. Hyväksyttävän esteen sattuessa raha maksetaan takaisin. Tällöin oma tilinumero tulee lähettää minulle, koska minulla on tilinkäyttöoikeus. Muistattehan huolehtia myös siitä, että yhteystietonne ovat ajan tasalla.
Yhdistyksen kotisivuilla kannattaa vierailla. Sieltä löytyy mm. hallituksen yhteystiedot, tiedot kaikista tapahtumista ja Kuvagalleria.
Iloisesti kevättä kohti!
Puheenjohtaja Merja-Helena ( Meccu ) Kärkkäinen
puh. 040 74 66526